Rataverkon hyödyntämiseen
perustuva pikaraitiotiePikaraitiotien
suunnittelun lähtökohtana on ollut nykyiseen rataverkkoon tukeutuminen
vuonna 2004 laaditun suunnitelman mukaisesti. Eri alueilta on
vaihdottomat yhteydet Tampereen keskustaan eikä erityistä
syöttöliikennettä ole. Bussiliikenne täydentää järjestelmää erityisesti
pikaraitiotien vaikutusalueen ulkopuolella.
Joukkoliikenteen palvelut saavutetaan
pääasiassa kevyellä liikenteellä. Määrätyillä pikaraitiotieseisakkeilla
varaudutaan myös henkilöautoilla tapahtuvaan saatto- ja
liityntäliikenteeseen. Pikaraitiotien vuoroväli ruuhka-aikoina olisi
5-10 minuuttia ja päiväsaikaan 10-20 minuuttia.
Koska tulevaisuudessa ratapiha-alueen kapasiteetti ei riitä
pikaraitiotien lisäämiselle, on keskustassa haettu uusi linjaus
pikaraitiotielle. Vaihtoehtoja on kaksi: tunneli- ja pintaratkaisu.
Tulostettavat kartat A4-koossa (pdf)
|